Jostain syystä pakko kommentoida... Ehkä siks että oon samoja asioita miettiny viime aikoina. Vaikka oonkin yhden vaikean ratkaisun "huonommalla puolella", oon kyllä sitä mieltä, että ne ratkasut pitää uskaltaa tehdä. Oma elämänsä pitää voida elää sellaisena kun se parhaalta tuntuu. Kunhan ei pahansuovasti toisia halua satuttaa.

Kun tehdään munakasta niin pitää rikkoa munia, sehän se vanha tosi klisee on.

Niin totta.
Kunpa tietäisi etukäteen sen oikean...

vielä kun se järki olis aina mukana.... :) Mut mitäpä elämä ei olis ilman vääriä valintoja?

samaa sitä on täälläkin mietitty...

Niinpä.. Itse olen hyvinhyvin ihastunut omaan työkaveriin. Pitkien piiiitkien pähkäilyjen jälkeen päätin pyytää sitä treffeille ja me mennään ensi lauantaina leffaan. Mutta onkohan se fiksua? Onkohan se oikein..? :D
Kiitos, piristit mun työyötä kun huomasin etten ole ainoa joka painii näiden samojen asioiden kanssa!

Tää on niin totta... Itse huomasin ihastuneeni opettajaani, ja toimin totta ka niin kuin sydän sanoi, kerroin hänelle, mutta ei hän onneksi siitä suuttunut. Sanoi että ymmärtää asian.

Oon tässä nyt lueskellu blogia läpi ja en vaan voinu olla enää hiljaa. Pelottavan paljo tullu täällä esiin ajatuksia, joita en uskonu olevan kenelläkää muulla. En kuvittele tuntevani sua tai että nyt löyty sielunsisar tai mikä lie muu samankaltane olento x) mutta on jotenki suorastaan helpottavaa tietää, etten oo ainoa, joka pähkäilee ties mitä maan ja taivaan väliltä ja niin pitkälti samoja juttuja, joita näköjään säkin. Keep up the good work!

Hui sinulla on taito ja lahja kynässä ja päässäsi. Aidosti nautittavaa jälkeä. Ja tämä tarina... minä rakastuin 30-v ensimmäisen kerran elämässäni, ja heti mahdollisimman väärään ihmiseen: molemmat varattuja. Nyt elän sitten seurauksien kanssa yksin, eikä minulla ole ketään. En ollut järkevä, mutta en tiennyt mitä tulisi tapahtumaan, kun kerroin tunteistani niiden kohteelle. Puoli vuotta hirvittävää piinaa, lopulta työpaikan vaihto, ero rakkaasta puolisostani, joka onneksi ei koskaan saanut tietää todellista syytä.

Kuinka monta rakkautta tähän elämään enää mahtuu? Entä ovatko ne kaikki yksipuolisia?

Voiko katkeruus elämäänsä tappaa sen?

Nyt se nainen odottaa toista lastaan. Onneksi ehdin alta pois ennenkuin jouduin sen todistamaan.

Elän hirveällä kiireellä, jotta en ehtisi muistamaan häntä. Unissanikin on liikaa.

Kiitos sarjakuvistasi. Pidän tästä paljon enemmän kuin Kiroilevasta siilistä, tässä on niin hurjasti syvyyttä, todellista elämää. Piirrosjälkesi on valloittavaa :)

Näitäpä on tullut pohdittua.. Pitäisikö ilmaista tunteista, vai kauanko voi jatkaa näin.. Repii tämäkin <3